Nälkä kasvaa syödessä

Sitä mukaa kun puutarhanhoidolliset toimet tuottavat tulosta tontin yhdessä nurkassa, alkavat muut nurkat näyttää hoitamattomilta elleivät jopa epäsiisteiltä. Ei niin, että tavoitteena olisi viimeisen päälle hiottu vihreä paratiisi, mutta sentään jonkinlaista entrausta tarvitaan siellä ja täällä. Tehtävien töiden määrä kasvaa kasvamistaan sitä mukaa kun kesän aurinkoiset ja lämpöiset päivät vähenevät. 

Talon vierustaa seuraava kulkuväylä alapihalle on muodostunut vuosikymmenien kuluessa tuhansien askeleiden kuluttamana. Polku muistuttaa lähinnä kourua ja on sateen jälkeen ikävästi iljanteinen. Polkupahanen osuu lisäksi tontille tultaessa ensimmäisten asioiden joukossa tulijan silmään ja on siksi kiireellisesti kohennettavien listalla. 

Polku on sekä kapea että muhkurainen. Väylää on ensinnäkin syytä leventää roimasti käytettävyyden lisäämiseksi. Kelpoinen lopputulos edellyttää myös kivien ja humuksen poistamista. Pihatöissä raavastuneet ja ruskettuneet pihanrakentajat pohtivat hetken jonkin pienen työkoneen vuokraamista, mutta päättävät lopulta suoriutua tehtävästä lapion ja lihasvoiman avulla. 

Kaikki mikä näyttää pieneltä ei aina ole pientä. Joskus näkyvillä oleva voi olla vain jäävuoren huippu. Niin tässäkin tapauksessa. Pikkuruiseltä näyttänyt kivi aiheuttaa kohtalaisen laajan operaation keskikesän auringossa.

Tarmokkaan kaivamisen ja vääntämisen jälkeen kivi nousee kuopastaan. Erinäisistä olkapäävammoista johtuen sitä ei kuitenkaan saada nousemaan ylämäkeä kohti lopullista sijoituspaikkaansa. Viimeisenä vaihtoehtona tehdään päätös valjastaa kansanautonakin tunnettu menopeli kiskomaan kivi yläpihalle. Hinaaminen ei käy aivan vaivattomasti eikä missään tapauksessa käden käänteessä. Kuormaliinat liukuvat kiven ympäriltä ja viuhahtelevat ilmassa. Työn koordinaattorina toimiva emäntä suojautuu porraspilareiden taakse ohjaamaan auton kuljettajaa. Omat ja naapurin lapset ohjataan turvallisuussyistä sisälle.

Hevosvoimien avittamana kivi lopulta liikkuu rivakasti ylöspäin. Seuraavat voimainponnistukset ovat kuitenkin edessäpäin. Kiveä on suunniteltu päätykiveksi aiemmin kesällä tehtyyn penkereeseen, mutta mahdollisia sijoituspaikkoja ilmenee yhtäkkiä useampia. Koska lopputulosta on vaikea arvioida näkemättä, joutuu talon isäntä töihin. Tuonne. Jaa, ehkä sittenkin tänne. Ei missään tapauksessa ainakaan tähän. Kokeillaanko vielä tuonne? Uurastuksen tuloksena kivi päätyy juuri siihen alunperin uumoiltuun kohtaan. Isäntä huokaisee helpotuksesta. Déjà-vu - isäntä muistelee olohuoneen sohvien kanssa pelatun samanlaista shakkia joskus aiemmin.

Istutuskuoppia kaivetaan, väylää levennetään ja kivituhkaa levitetään peräkärrykaupalla. Mutta kysymysmerkiksi jää edelleen polun ja istutusten välinen raja. Vinkkejä haetaan niin internetistä kuin ystävien ja naapureidenkin pihoilta. Tehdasvalmisteiset kivet eivät tule kysymykseen. Eivätkä sen puoleen luonnonkivetkään. Polku on liian kapea kovin runsaan penkereen rakentamiseen.

Ratkaisu ongelmaan löytyy yllättäen eräältä espoolaiselta rakennustyömaalta. Korjausrakentajan peräkärry nähdään liikennöivän ahkerasti Kauklahden ja Kauniaisten väliä. Kerrostalojen tieltä louhitusta kalliosta tulee oivallista rakennusmateriaalia vanhan huvilan polun reunustaksi. Uutterat kädet sommittelevat louheesta kelpo kivetyksen ja istuttavat angervoja kasvamaan tulevaisuudessa tuuheaksi aidanteeksi ilahduttamaan polulla kulkevaa. 

Puutarhasta hullaantunut

Puutarhanhoitoon liitetään monenlaisia mielikuvia. Pikainen selailu internetissä tuottaa tuloksena seuraavia teesejä:

1. Puutarhanhoito on puutarhakasvien kasvattamista ja hoitamista
2. Puutarhanhoito on helppoa
3. Puutarhanhoito tekee hyvää keholle ja mielelle
4. Puutarhanhoito on hyvää terveysliikuntaa
5. Puutarhanhoito hellii parisuhdetta
6. Puutarhanhoito vähentää stressiä ja masennusta
7. Tärkeintä elämässä on puutarhanhoito

Kohdat 2-7 ovat helposti kumottavissa. Puutarhanhoito ei missään tapauksessa ole helppoa. Pelkästään taimien istuttaminen edellyttää perehtymistä, joka vastaa laajuudeltaan väitöskirjan kirjoittamista. Puutarhanhoidolla saattaa olla myös merkittäviä terveyshaittoja, jotka liittyvät sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen. Selkää särkee, kynnet katkeilevat ja päässä humisee. Rasitusvammat ovat puutarhaa hoitavan arkipäivää. Kohta kuusi "Puutarhanhoito vähentää stressiä ja masennusta" kumpuaa todennäköisesti jonkun onnettoman oikosulusta. Oikea sanamuoto olisi: "Puutarhoito tekee hulluksi". Vanha sanonta kertoo "hullu työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä". On tietysti aivan subjektiivinen kokemus kumpi on viisaampaan saati mukavampaa, makoilu lepotuolissa vai hiestä märkänä raataminen. Toisaalta puutarhahulluudessa on tiettyä huvia, jota muut kuin hullut eivät tunne.

Porottavan auringon alle aamusta iltaan puutarhanhoitoa harrastava talon emäntä joutuu mielessään toteamaan, että ainoastaan kohta yksi pitää paikkaansa ja sekin vain osittain. Tärkeä osa puutarhanhoitoa on raskaiden kivien ja maa-ainesten siirtely. Tärkein osa. Pahimmillaan puutarhanhoito on pelkästään sitä. Puutarhakasvien kasvattaminen ja hoitaminen saattaa jäädä lähinnä kiihkeäksi unelmaksi, jota ei voi koskaan tavoittaa.

Syreeniaidanteen istuttaminen keskeytyy reunuskiviin. Kivet ovat alunperin muodostaneet kulkualuetta rajaavan muurin, mutta vuosikymmenien kuluessa multa, savi ja rikkaruohot ovat ottaneet ylivallan. Viisaiden päiden kopsahtaessa yhteen syntyy lopputulosta silmällä pitäen kelpoinen suunnitelma. Kivet nostetaan ylös, puhdistetaan ja asennetaan takaisin paikalleen. Kivien yläpuolelle istutetaan kruunuksi tuuhea syreeniaita.

Suunnitelmat ovat aina kovin viehättäviä. Käytännön toteutus tarkoittaa sen sijaan raakoja tosiasioita. Kivenjärkäleet painavat yllättävän paljon. Erityisesti ne suurimmat. Sen lisäksi kivet saattavat olla juuttuneita puiden ja kasvien juuristoihin. Joka tapauksessa vanhan kivimuurin purkaminen edellyttää sekä voimaa, intoa että tietynlaista hulluutta. Sitkeän ponnistelun tuloksena kivi toisensa jälkeen kuitenkin siirtyy sijoiltaan.

Standardimittaisiin kiviin tottunut puutarhuri turhautuu erikokoisiin ja -muotoisiin kivenmurikoihin pihamaallaan. Tuhannen palan palapeli on silkkaa lastenleikkiä kiviseen pulmapeliin verrattuna. Oman haasteensa kivipenkereen luomiseen tuo se, että muurin tulee kestää kuormitusta sekä vaihtelevia vuodenaikoja. Metrin mittaisen pätkän rakentaminen vaatii suunnatonta aivotyöskentelyä, pelisilmää ja ennen kaikkea rautaista peruskuntoa.

Kivipenkereen rakentaminen on yllättävän likaista työtä. Hiekasta ja kivituhkasta erottuva pöly tukkii niin silmät, nenän kuin ihohuokosetkin. Hellekesän päivästä toiseen kestävä lämpöaalto kaksinkertaistaa uutteran puutarhurin kokeman epämukavuuden. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun työn raskaan raatajan mieleen nousee, josko maan sisään uponneen kivimuurin olisi voinut sittenkin vaikka maisemoida piiloon.

Kymmenien juotujen vesipullojen, katkenneiden linjalankojen ja vuodatettujen hikipisaroiden jälkeen puutarhuri asettelee graniittiin ruhjoutuneilla sormillaan viimeisen kiven paikalleen. Valmista. Vihdoinkin. Hullu itseänsä kiittää. Niin sanoo vanha sanontakin. Innokas puutarhuri pääsee istutuspuuhiin.

Syreenien katveeseen

Helteisenä alkava heinäkuu saa Suomen haltioihinsa. Torit täyttyvät hyväntuulisista kesälomalaisista, jotka hörppivät aamukahvinsa mukulakivetyksellä huojuvilla muovituoleilla istuen. Lapsiperheet pakkaavat kapsäkkinsä ja suuntaavat matkansa jukujukumaihin. Talven pelaamisesta unelmoineet jonottavat kentille tavoitteena puoli kierrosta toisten nauttiessa pitkän kaavan mukaan 18 väylästä. Jotkut valmistelevat veneitään lokkien kirkunan säestämänä. Monessa veneessä fallit jäävät lopulta työttömiksi ohjastajien keskittyessä nauttimaan auringonpaisteesta ja lämmöstä kannella makaillen.

Toisin on erään huvilapahasen pihamaalla. Talven neljän seinän sisällä vankina värjötellyt korjausrakentaja emäntineen meinaa revetä liitoksistaan päästessään jälleen peräkärryjen, lapioiden, alumiinitikaiden, kivituhkan ja multasäkkien täyttämään maailmaan. Syksyllä ja talvella peräkärry on ruma ankanpoikanen, jota kiskotaan milloin mihinkin tontin nurkkaan pois silmistä ja jaloista. Keväällä peräkärry muuttuu uljaaksi Feeniks-linnuksi, jonka avulla keski-ikäinen rakentajapariskunta luo, jos nyt ei sentään aivan ihmeitä, niin ainakin uuden kukkapenkin tontilleen. 

Maanrakennus on aina ollut emännän leipälaji. Vuosien varrella maa-aineksia on siirtynyt kuutiokaupalla paikasta toiseen. Jo hieman kuluneeksi ja ruosteiseksi käynyt Fiskars-niminen ystävä on ollut luotettavana apuna lapioitaessa väliin Emursketta, väliin kuorikatetta. 

Naapurin alkava rakennushanke on omiaan antamaan lisävauhtia pihan kunnostamiselle. Se mikä on ollut ajatuksissa ja toiveissa, on mitä ilmeisemminkin mukava toteuttaa jo tässä vaiheessa. Useammatkin satunnaiset ohikulkijat ovat myötätuntoisina suositelleet metrejä korkeaa kuusiaitaa koilliselle rajalle. Toiveet tuuheasta ikivihreästä karisevat kuitenkin sitä mukaan, kun emäntä tutustuu kuusiaidan kasvattamisen saloihin. "Kuusiaidan molemmin puolin on jätettävä tarpeeksi kasvutilaa". "Kuusiaitaa suunniteltaessa on hyvä huomata, että tilaa on jätettävä riittävästi myös taimien taakse, jotta aidanteen leikkaaminen on mahdollista". "Kuusiaita soveltuu väljiin pihapiireihin, joissa komea havukasvi ei pimennä ympäristöään". Ilmeistä on, että peruskorjaajan on tyydyttävä johonkin vaatimattomampaan puskaan. 4,5 metriä talojen välillä ei täyttäne määritelmää väljä. Ja on mahdollista, ettei edes visuaalinen etäisyys auta asiassa. Huvila naapureineen edustaa tätä nykyä tiivistä kaupunkiasumista, jossa lienee viisainta hyödyntää kääpiökokoiseksi jääviä kasveja. Tyylirikosta puuttuu enää japanilaishenkinen puutarha.

Huolellisen harkinnan jälkeen talon rouva päätyy nostalgiseen syreeniin. Aivan hetkessä pihamaa on täyttynyt taimipurkeista. Pihan iloisesta ja elinvoimaisesta sekamelskasta löytyy niin "Holgeria", "Isabellaa" kuin perinteistä unkarilaistakin. Tontilla jo valmiiksi kasvaville vanhoille kaunottarille tuumataan lisävahvistusta niiden harventuneisiin juuristoihin.

Hieman haparoivasta alusta huolimatta taimi toisensa perään löytää uuden kasvupaikan. Tontin raja-alueet herättävät usein tunteita. Niin tässäkin tapauksessa. Tosin vähän eri merkityksessä kuin yleensä. Ärräpäät ja hiki lentävät kun toimeliaat istuttajat puskevat ohi kivien ja pintajuurakoiden. Kymmenennen taimen jälkeen löytyy rutiini ja rytmi - lapion ja rautakangen avulla kuoppa, kastelu, istutusmulta, taimi kuoppaan, täyttö ja runsas kastelu. Osavaiheet eivät valitettavasti suju jokaisen taimen, jos yhdenkään, osalta kovin ripeästi. Jokunen istutuskuoppa vaati työtä niin paljon, että talkooalueella joudutaan pitämään väliin pitkällisiäkin huili-, ruoka- ja juomataukoja. Aivan mullalla, kasteluvedellä ja taimilla ei syreeniaidanteen perustamisesta kuitenkaan selvitä. Istutuskanaalin ympärillä rehottavat rikkaruohot ja muu puutarhallinen epäjärjestys mietityttää. Lääkkeeksi haetaan Ämmässuon kaatopaikan kupeesta peräkärrykaupalla kuorikatetta ja kivituhkaa. Jaa, lopputulos näyttää ihan mieleiseltä. Ainakin jos vanhaan vertaa.

Odottavalla mielellä

Kylmä alkukesä pyrkii lannistamaan innokkaan puutarhaihmisen. Korjausrakentaja vaimoineen katselee huolestuneena sateen kastelemasta ikkunasta talviunestaan kovin kituliaasti heräilevää pihamaata. Pensaiden ja puiden leikkausaika livahti huomaamatta ohitse eikä kolea ja ankea alkukesän päivä houkuttele muihinkaan askareisiin. Kesäkuu muodostuu väistämättä luppokuukaudeksi, ohikulkevien viikkojen saldoksi kun jää kahden ruusupensaan leikkaaminen. Harmaat ja puutuneet oksat eivät aivan vakuuta eläväisyydellään. Jää nähtäväksi, selviävätkö ruusuvanhukset yksioikoisen leikkaajansa toimenpiteistä.

Postia

Peruskorjaajan postilaatikkoon on kolahtanut tärkeä kirje. Naapurin rakennuslupa. Lupa, jossa todetaan, että 4,5 metrin päähän peruskorjaajan talopoloisen säiden ahavoimasta koillisseinästä on aivan suotavaa nousta uudisrakennuksen jylhä kiviseinä. Johan ohikulkevat ovat joutuneet tuijottamaan samaa näkymää jo yli 100 vuotta. Se on paljon se. Uusi luuta lakaisee, luojan kiitos.

Kysymys on yhteisestä asiasta, niin kuin Kauniaisissa aina. Uudisrakennushanke on aiheuttanut vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan. Mistä lie johtuu, että peruskorjaajan korviin on kantautunut pääasiassa tuota jälkimmäistä. Peruskorjaaja liikuttuu kyyneliin kuullessaan erään paikallisen asukkaan toteavan ”tottakai me täällä Granissa suojelemme omaamme”. Hiukan häntä jää kyllä ihmetyttämään, kuinka nopeasti Kauniaisissa oma voi muuttua vieraaksi. Satavuotisesta kauniaislaisesta historiastaan huolimatta jugend-vaikutteinen huvila ei näytä olevan enää suojelua tarvitseva, vaan markkinatalouden kysynnän ja tarjonnan pyörteissä tempoileva muinaismökki, joka uhkaa häiritä olemassaolollaan nykyaikaista yhdyskuntasuunnittelua.

Peruskorjaaja on juuttunut etäisyyden käsitteeseen. Välimatka eli etäisyys on numeerinen arvo, joka kertoo sen, kuinka kaukana kaksi kappaletta ovat toisistaan minä tahansa aikana. Painotus sanalla toisistaan. Peruskorjaaja aprikoi, onko uudisrakentaja varmasti huomioinut hankkeessaan sen, että uudisrakennus on huvilasta täsmälleen yhtä kaukana tai lähellä kuin huvila uudisrakennuksesta. Peruskorjaaja kantaa huolta siitä, että pikkujoulutunnelmissa törmää epähuomiossa sisään naapurin ovesta tai että uudisrakentaja kompuroi samoissa tunnelmissa vanhan talon ovesta sisään. Talon emäntä hätäilee uutta kotiasua joutuessaan estradille omassa keittiössään. Onneksi talkoissa on mukana rakennustarkastaja, joka tuo ongelmaan avuksi visuaalisen etäisyyden. Se varmasti pelastaa uudet naapurukset törmäämästä toisiinsa aamuisella lehdenhakureissulla. Sitä paitsi sopu sijaa antaa ja läheisyys yhdistää.  

Kohtuullisuuden periaate on tätä päivää. Tätä päivää elävä rakennustarkastaja tuumaa, että on aivan kohtuullista, että rakennusoikeus tulee ylitetyksi. Samalla tavoin aivan yhtä kohtuullista on, että 4 metrin rajasäännöksestä poiketaan. Luulisi olevan peruskorjaajallekin pikkuhiljaa selvää, että olosuhteet huomioon ottaen vähintään yhtä kohtuullista on se, että kulttuurishistorialliset arvot kärsivät. Voisiko siis olla kohtuutonta, että uudisrakennus sijoitetaan 4,5 metrin päähän suojellusta huvilasta? Kysymys on tässä tapauksessa ainoastaan vähäisistä poikkeamista. Peruskorjaaja jää pohtimaan, mitä merkittävät poikkeamat mahtavat olla.

Rakennustarkastajan asema vaatii itsevarmuutta ja kykyä nähdä tulevaisuuteen. Tehtävä ei ole mikä tahansa. Kysymys on kaupunkikuvan kehittämistä paikallisiin oloihin sopivaksi. Kysymys on viime kädessä rakentamisesta, jonka vaikutukset näkyvät tuleville sukupolville. Kuntalaisten onneksi virkamiehellä on rohkeutta viitata kintaalla museoviraston kammioissa kuivettuneiden tutkijoiden kommenteille ja nähdä hämähäkinverkkojen läpi kohti uutta aikaa. Eikä hän missään tapauksessa mene lankaan ainakaan silloin, kun peruskorjaaja esittää tolkuttomia näkemyksiään uudisrakennushankkeesta. Aika vaatii uudistuksia ja ne tullaan tekemään tyylillä. Sosiaalisessa mediassa Kauniaista DDR-tyyppisen keskustan rakentamisesta moittimaan uskaltautuvat kuntalaiset lienevät tökeröitä ja kaavasuunnittelua ymmärtämättömiä maallikoita. On tärkeää osata ohittaa epäolennaiset kommentit.  

Kaupungin verkkosivut tietävät kertoa, että kaupunkikuvatoimikunnalla on kaupunkikuvan kehittämisessä ensisijaisen tärkeä tehtävä. On oivallista, että rakennustarkastaja sattuu olemaan esittelijänä ja suunnannäyttäjänä rakennuslautakunnan lisäksi myös kaupunkikuvatoimikunnassa. Varsinkin kun kaupunkikuvatoimikunnassa on jäseniä kokonaiset kolme. On vain kuntalaisten etu, että valtikka on yksissä käsissä. Näin varmistetaan, että rakennustarkastajan verraton ammattitaito, kokemus ja näkemys ohjaavat Kauniaisten rakentamista suunnittelusta aivan viimeiseen katselmukseen saakka. Peruskorjaajaa värisyttää vaihtoehtoinen ajatus. Entä jos tärkeässä vakanssissa oleva virkamies olisikin vanhojen muinaismökkien suojelusta kiinnostunut ekohippi, joka saattaisi toimillaan pysäyttää Kauniaisten kasvun kohti metropolitasoista kaupunkia?

 

Kauniainen on arvokas muisto niiltä vanhoilta, hyviltä ajoilta, jolloin viisaan käsi ohjasi kouliintumatonta kansaa ja osasi pitää rahvaan kurissa. Jokaiseen postilaatikkoon kerran kuussa jaettava Kaunis Grani -lehti raportoi paikallisille kaupungissa tapahtuvista asioista. Verkkolehteä etsivä peruskorjaaja klikkailee hiirellään hämmentyneenä – kerta toisensa jälkeen tietokoneen näytölle avautuu Kauniaisten kaupungin verkkosivut. Vika ei ole tällä kertaa vanhassa koneessa. Tarkempi tutkimus osoittaa, että ”Kaunis Grania julkaisee Ab Grankulla Lokaltidning -  Kauniaisten Paikallislehti Oy niminen yritys, jonka Kauniaisten kaupunki omistaa”. Monet kuvailevat Kauniaista, jos ei nyt ihan omaksi pikkuruiseksi valtakunnakseen, niin ainakin ainutlaatuiseksi saarekkeekseen eteläisessä Suomessa. Aamukahviaan nauttiva peruskorjaaja jää pohtimaan sananvapauden ja julkaisuvapauden välistä dilemmaa. Mitkä olivatkaan ne maat, joissa valtio omistaa päälehden?